
Woody Allenilla ei ole tapana kertoilla ajatuksistaan laajasti, mutta nyt Allen kertoo Stig Björkmanin kirjassa avomielisesti urastaan ja sen alkuvaiheista; kuinka hänen menestyksensä stand up -koomikkona johti lopulta siihen, että hän alkoi kirjoittaa myös käsikirjoituksia ja ohjata elokuvia. Haastattelut käsittelevät tärkeitä asioita Woody Allenin elämässä: inspiraation lähteitä, musiikkia, suuria näyttelijöitä ja sitä huomiota, jota kohdistetaan hänen elokuviinsa ja hänen yksityiselämäänsä. Ennen kaikkea keskustelut kuitenkin käsittelevät Woody Allenin älykkäitä, hauskoja ja surullisia elokuvia yli kolmenkymmenen vuoden ajalta. Kirjassa on runsas nelivärikuvitus. Suomentaneet Tyyne Pennanen ja Sini Saaritsa
Visa mer
Recensioner
Bli först med att recensera denna bok