Nuorta valoa

Rothman, Ralf

| 2009

Flag from fi

0


Nuorta valoa on kertomus työläisperheessä varttuvan 12-vuotiaan Julianin kesälomasta 60-luvun alussa. Hän joutuu jäämään hiilikaivoksessa työskentelevän isänsä kanssa kotiin kun äiti ja sisko lähtevät matkalle. Rahat kun eivät riitä kolmen lomaan. Julian kuluttaa päivänsä huolehtien isästä ja kodista, haikaillen kavereitaan ja etsien näitä häneen ylimielisesti suhtautuvia isompia poikia milloin mistäkin lähiympäristöstään. Julian on nuoruuden kynnyksellä seisova orastavan seksuaalisuutensa hämmentämä lapsi, aikuisten oudon maailman viaton ja ulkopuolinen tarkkailija. Eräänä yönä tapahtuu asioita, jotka muuttavat koko perheen elämän. Kirja on paitsi nuoren pojan kasvutarina, myös oivallinen ajan ja paikan kuvaus. Sen kieli on kirkasta ja eloisaa ja kerronta empaattista.

Visa mer

Skapa konto för att sätta betyg och recensera böcker

Recensioner

Bli först med att recensera denna bok