Kuolleet sielut

Nikolai Vasiljevitsh Gogol (1809-1852) syntyi ja kävi koulunsa Ukrainassa. Hän muutti 19-vuotiaana Pietariin. Virkamiesura takkusi ja alku kirjailijana oli vaikeaa. Runoelma Hans Köchelgarten (1829) sai niin kehnot arvostelut, että nuori kyky hankki saatavilla olevat niteet ja poltti ne. Vuonna 1832 ilmestyi Gogolin ukrainalaiseen kansanperinteeseen pohjautuva kertomuskokoelma Illat maatilalla lähellä Dikankaa. Se oli menestys. Kirjallisten ystävien avulla Gogol sai nimityksen maailmanhistorian apulaisprofessoriksi Pietarin yliopistoon. Avajaisluennossa Gogol peitti vähäisen lukeneisuutensa kaunopuheisuutensa pyöreiden aaltojen alle. Sen jälkeen hänellä oli tapana ilmestyä luentosaliin poski siteessä, kuin ei olisi voinut puhua kipeältä hampaaltaan, ja surkean näköisenä jakaa oppilaittensa katsottavaksi pieniä kuvia Rooman raunioista.? (Nabokov). ?Syljimme toistemme päälle, minä ja yliopisto. Olen jälleen huoleton kasakka (kirjeestä). Gogolin kirjallinen ura oli lyhyt, mutta tuottelias ? Maiju Lassilan lailla. Vuoteen 1842 mennessä hän kirjoitti kuuluisien novelliensa lisäksi historiallisen romaanin Taras Bulba (1835), useita näytelmiä (mm. Reviisori, Pelurit) ja alaotsikkoa ?runoelma? kantavan Kuolleet sielut (1842). Gogol sai idean sekä Reviisoriin että Kuolleisiin sieluihin ihaillulta ystävältä Aleksandr Pushkinilta. Kriitikoiden ja ihailijoidenkin mukaan Gogolille ei kirjoissaan mikään ollut pyhää. Suhde Venäjän kansaan oli tunnetta ja kiintymystä, ?maailmalle näkymättömiä kyyneleitä näkyväisen naurun alla?. Dostojevski rienasikin Gogolia tästä Riivaajissaan. Vuodesta 1842 alkaen Gogol matkusti ympäri Eurooppaa ja kirjoitteli uskonnollisaiheisia tekstejä. Kuolleiden sielujen toisen osan oli tarkoitus johdattaa kollegineuvos Tshitshikov uskoon ja parannukseen ? sanalla sanoen elämään maaseudun rauhassa. Kristillinen ajattelu kiristi otettaan ja Gogol katui jo tuotantonsa moraalista hapuilua. ?...valtio joka sallii kaupankäynnin elävillä sieluilla, saattaa tuskin toimia eettisenä asiantuntijana liiketoimessa, joka käsittelee pelkästään kuolleita sieluja ? abstrakteja lisänimiä paperinpalalla. Tämä seikka jää Gogolilta kokonaan huomaamatta, kun hän toisessa osassa alkaa käsitellä Tsitsikovia syntisenä ja valtiota yli-inhimillisenä tuomarina.? (Nabokov). Vähän ennen kuolemaansa, hermot riekaleina ja lopullisesti väsyneenä, hän poltti kirjoittamansa.