
Elina Hirvonen ja Kustannusosakeyhtiö Avain yhteistyössä Adlibriksen kanssa lahjoittavat jokaisesta myydystä kappaleesta yhden euron sambialaisia katulapsia auttavan Action for Children -järjestön toimintaan. Auringon paahtama eteläisen Afrikan maa vuonna 2009. Paul saapuu Suomesta kaupunkiin, jossa eli elämänsä onnellisimmat ajat, kirjautuu hotelliin ja haluaa kuolla. Esther menettää toisen ihmisen, jonka kanssa on kokenut rakkautta, jota ei osannut toivoa. Elämää on pakko jatkaa, koska hän on luvannut paljon pienelle tytölle, jolla ei ole maailmassa ketään muuta. Esther ja Paul tutustuvat aikana, jolloin molemmat haluavat vain kadota - paikassa, jossa nuori, kaunis nainen eli viimeiset hetkensä monta vuotta sitten. Kauimpana kuolemasta on romaani leikeistä, jotka muuttuvat painajaismaiseksi todellisuudeksi, yrityksistä sovittaa vuosien päähän kurkottavat virheet, ihmisen yksinäisyydestä...
Visa mer
Recensioner
Bli först med att recensera denna bok